TAPIO HAAPALA Ujoudesta ja rohkeudesta Maalauksia ja installaatioita 12.3 - 30.3.2008 Meille oli saapunut kyläilemään vieraita, joilla oli saman ikäisiä lapsia kuin minä, n. 4-5 vuotiaita. Olin hirvittävän ujo ja meninkin koko vierailun ajaksi piiloon vanhempieni sängyn alle. En suostunut tulemaan esille maanittelemalla enkä väkipakollakaan vaan puristin kiinni sängynjalasta rystyset valkoisina. Jälkeenpäin, vieraiden lähdettyä jo pois, olin kuitenkin erittäin utelias ja suurta kateutta ja harmitusta tuntien utelin veljeltäni mitä kaikkea mukavaa he olivatkaan lasten kanssa tehneet. Vanhempien sängyn vaneripohjaan tein sittemmin myös ensimmäiset piirrokseni, omaan rauhaani sekä piiloon muiden katseilta. Näyttelyni muodostuu maalauksista, joista olen koostanut perinteisemmän seinälle ripustamisen lisäksi myös erilaisia pinoja ja paketteja. Maalaussarjat ovat syntyneet kolmen viime vuoden aikana. Maalatessani lähtökohtana ovat olleet mm. lapsuus, kasvot sekä erilaiset rakenteet. Luontaisesti prosessi on kuitenkin vienyt puhtaaseen maalaamisen riemuun alkuperäisten teemojen jäädessä toissijaiseksi. Ripustuksessa ajatuksenani on piiloutumisen ja esilläolon tarpeet, julkisen ja yksityisen minän dialogi. En haluakaan näyttää kaikkea aivan kokonaan. Toisaalta haluan näyttää mahdollisimman paljon. Tiedän myös että tämä menettely, olemassa olevien teosten piilottaminen, aiheuttaa katsojassa usein uteliaisuutta ja sen jälkeen ärtyneisyyttä, kun ei saakaan nähdä niitä. Ainakaan nyt. Tapio Haapala
e-mail:sonnilansavi@hotmail.com |