Rajojen kadottamisen kyseenalainen onni?
Kun katse tarkentuu äärimmilleen kohde hämärtyy. Kun toinen on niin lähellä, että on mahdotonta katsoa silmiin, katse sumenee.
Silmät menevät kieroon ja tarkkailu päättyy nauruun?

Iloa etsiessäni olen tarkentanut jonnekin ilmaan ihmisten ja liikkeen väliin tai leikin välikappaleeseen, punaiseen palloon joka kierii maassa tai leijuu ilmassa.

Olen pyrkinyt tiedostamaan välikappaleitten olemassaolon, mutta häivyttämään niiden merkityksen taustalle. Olen koittanut tunnustella lämpöä, äänissä kuuluvaa naurua ja innostusta…

Olen metsästänyt palasta onnea kuten me kaikki. Palaa siitä jostakin joka hetkittäin väreilee ihmisten välillä ja täyttää olemuksen mielekkyydellä kuin kuuma punainen juoma.

Onni ei ole esine, se on tunne…mutta voiko siihen viitata esineellä, värillä, liikkuvalla kuvalla, löytää sen jäljet ja muistaa, muistuttaa…?

Gallerian toisesta huoneesta löytyvät hiljaiset nuket ja sokeritikkaat. Ne viittaavat menneessä siihen selittämättömään mitä ei ymmärretty, eikä voida korjata.

Jokin pakonomainen toiston projekti vain tuottaa uudelleen ja uudelleen saman kuvion…sokeritikkaat ja virkatun nuken, lapsen mittasuhteissa, purettavissa, vain narusta vetämällä.

riikka.jokiaho@jippii.fi