ARTTU MERIMAA, EERO MERIMAA, HENRY MERIMAA westcoastcustoms valokuvia, veistoksia, videoinstallaatio 10.1 - 27.1.2008 Olemme kolme, eri ikäpolvia edustavaa kuvataiteilijaa samasta perheestä. Emme ole aikaisemmin esiintyneet yhteisessä näyttelyssä. Nyt se tuntuu olevan paikallaan, teemme kukin tahoillamme omaa tuotantoa ja yhteisesiintymisessä on kiinnostavaa katsoa onko meillä muutakin yhteistä kuin perhetausta ja ammatti.
Arttu Merimaa (1983) Tampere. Näyttelyyn laitan esille uuden videoinstallaation, joka käsittelee parisuhteiden urautumista toistoon ja tunneköyhään jatkuvuuteen sekä kahden ihmisen, subjektin ja objektin, välisen kontaktin katoamista ja asetelman valtarakenteen purkautumista.
Eero Merimaa (1976) Turku
Henry Merimaa (1950) Pori. Näyttelyssä esillä oleva työni on valokuvasarja, johon viime heinäkuussa kuvasin päivittäin joen pintaa. Pinta heijastaa joka kuvassa eri tavoin vastarantaa, puita, taivasta ja pilviä. Joen pinnan väreily muuttuu tuulen vaikutuksesta. Kuvat ovat tutkielma muutoksesta ja pysyvyydestä. Sarja näyttää mielestäni myös länsisuomalaista mielenlaatua, jossa usein ollaan osallistumassa ja läsnä, mutta samalla sivussa ja tarkkailijana.
arttu merimaa |