TIITUS PETÄJÄNIEMI Maalauksia 4.6 - 22.6.2008 Ensimmäisenä Tiitus Petäjäniemen teoksista syntyy vaikutelma, että taiteilija haluaisi töillään haastaa katsojan kysymään itseltään: Miksi teen asioita niin kuin teen? Perustuvatko valintani oikeaan haluun vai tottumukseen? Hänen työnsä eivät ole yksiselitteisiä, helppoja tai välttämättä edes miellyttäviä, mutta herättelevät tavalla, joka on toisinaan varsin tarpeellista. Vaikka Petäjäniemen näyttelyiden läpi leikkaa voimakas näkemyksellisyys, tunnelma ei ole tosikkomainen. Teoksille on leimallista omintakeinen huumori, joka perustuu ylivedetyn ankeuden ironisointiin, arjen itsestäänselvyyksien koomisuuden huomaamiseen ja rohkeuteen nauraa sekä itselle että muille. Petäjäniemi vinoilee yhtälailla katsojalle, itselleen kuin ympäröivälle yhteiskunnalla. Taidemaailmaakaan Petäjäniemi ei jätä rauhaan: häneltä saavat kyytiä niin lukkiutuneet, arvottavat taidekäsitykset kuin trenditkin. Petäjäniemen värinkäyttö on vahvaa ja viiva lennokasta. Hän yhdistää tekniikassaan ennakkoluulottomasti öljyvärit, akryylin, kollaasitekniikan, tussin, huopakynät, kuiva- ja öljypastellit, saaden aikaan kiehtovia ja eläviä pintoja. Useimmat tauluissa vilahtelevat hahmot ovat hivenen surkuhupaisia, mutta sympaattisen vastapainona monessa työssä on läsnä jotain hyvin painostavaa: epämääräisiä henkilöverkostoja, tyhjiä kasvoja ja irvokkaan vääntyneitä ilmeitä. Värimaailma ei kuitenkaan ole synkkä, vaan päinvastoin paikoin iloittelava, jopa räikeä. Petäjäniemi asuu ja työskentelee Tampereella. Hän on valmistunut Imatran taidekoulusta, minkä lisäksi hän on opiskellut valokuvausta Petäjäveden käsi- ja taideteollisessa oppilaitoksessa ja viettänyt yhden lukukauden opiskelijavaihdossa Tartossa. Hänen töitään on ollut aiemmin esillä muun muassa Jyväskylän taiteilijaseuran vuosinäyttelyissä, Vanhalla Ylioppilastalolla Helsingissä, Galleria Tamperemajassa Tartossa, sekä lukuisissa gallerioissa ympäri Suomea. Maalaus- ja valokuvataiteen lisäksi Petäjäniemeä työllistävät erinäiset musiikkiprojektit freejazzin, vapaan improvisaation ja ambientin maailmassa. Maija Iltanen
e-mail:tiitus83@hotmail.com |