Niina Hartikainen, Nanna Saarhelo, Daniel Pasteiner
24.6.- 15.7.2003

NIINA HARTIKAINEN JA NANNA SAARHELO

Teokset:
Johanna F ja tee-se-itse sankaruus
Satu Hartikaisen-Satumainen äitini
Nina Alfthan ja heijastuksia kankaan pinnassa

Vaatesuunnittelun ja valokuvauksen tärkeä liitoskohta on perinteinen kaupallinen muoti- tai mainoskuva, jossa nämä mediat toimivat yhteistyössä usein imagon luojina ja sosiaalisten stereotypioiden tukijoina. Onko mahdollista käyttää valokuvaa ja vaatetta toisella tapaa - luomaan kriittistä keskustelua ihmisestä ja identiteetistä? Voidaanko kuvan ja vaatteen yhdistelmää käyttää positiivisena työkaluna, joka auttaa kantajaansa oman identiteetin hahmottamisessa ja miettimisessä?

Galleria Jangvassa esiteltävän projekti koostuu kolmesta muotokuvasta, jotka on toteutettu tiiviissä yhteistyössä kuvattavien naisten kanssa. Ideoista ja niiden toteutuksesta keskusteltiin yhdessä alusta loppuun saakka- muotokuvien teemat ovat siis lähtöisin naisista itsestään. Lopputuloksena kuvalliset elementit ja vaatteet yhdessä muodostavat muotokuvamaisia kokonaisuuksia.

Perinteisen potretin sijaan teos pyrkii esittelemään väljän kokonaisuuden moniulotteisia tarinoita,jotka viittaavat ja arvailevat, eivät määrittele tai päätä. Esiin nousevia teemoja ovat mm. elämäntilanteen heijastaminen vaatetuksessa,historian naismyytteihin liittyvät kuvitelmat ja fantasiat,ihmisen luonteen moninaisuus ja sen luokittelemisen mahdottomuus.

DANIEL PASTEINER - 'HOMEMOVIE' (videoinstallaatio)

Myös 'Homemovie' käsittelee osittain muotokuvan problematiikkaa, luomalla videoon haamumaisen henkilön, joka ei missään vaiheessa konkreettisesti tule näkyviin.
Alkutilanteessa - kaukana galleriatilasta - seinälle heijastettiin kaksi kuvaprojektiota, toinen diaa, toinen kaitafilmiä.
Ne koostuivat sarjasta erillisiä kohtauksia, joissa nuoret ihmiset vaeltelevat ilman selvää päämäärää Euroopan ja Amerikan eri kaupungeissa.
Näistä projektioista kuvattu video muodostaa lopullisen teoksen.

Videoon on kätketty näkymätön persoona, se henkilö, joka alunperin katsoo projektioita ja vaihtaa dioja.
Kaitafilmin ja diakuvien välinen luuppi symboloi tämän haamuhenkilön mielenjuoksua ja vaihtuvien kuvien virta antaa vihjeitä hänen henkilöllisyydestään.
Hän katselee projektioissa harhailevia ihmisiä ja keskittyy toisinaan johonkin yksityiskohtaan (videokameran zoomatessa lähemmäs), ikään kuin etsisi jotakin.
Mitään selkeää ei kuitenkaan löydy, vain kuvia muuttuvista maisemista.